Italia on herkkujen maa

Italialainen keittiö on kansainvälisesti tunnettu herkuistaan. Aivan syystä! Ruoka on Italiassa erinomaista. Siinä käytetään paljon oliiviöljyä, ja kasvikset ovat tuoreita.

Tällä matkalla söin aika perinteisiä italialaisia ruokia. Ensimmäisenä iltana Venetsiassa valitsin ravintolan oikeastaan tarjouksen perusteella. Pizza tai pasta-annos ja juoma maksoivat yhteensä kympin. Söin pestopastaa, nam.

 

Italiassa pitää tietysti syödä pizzaa! Tämä on varmaankin sitten makuasia, kun jotkut sanovat, ettei italialainen pizza oikeasti ole hyvää. Minun pizzakokemukseni Italiasta ovat enimmäkseen todella hyviä.

Valitsin ihanan aurinkoisen pöydän pienestä ravintolasta terassilta ja tilasin mitä yksinkertaisimman margharita-pizzan. Siinä on vain mozzarellajuustoa ja tomaattikastiketta. Ruoka oli kuitenkin erittäin maukas – tomaatit ovat varmaankin auringossa kypsyneempiä, joten ne antavat makua ruokaan.

Roomassa molempina iltoina suuntasin syömään Trasteveren alueelle. Siellä on paljon pieniä ravintoloita ja eloisa tunnelma. Nyt alue oli mielestäni enemmän turistisoitunut kuin silloin, kun viimeksi olen ollut siellä.

Ensimmäisen illan ravintola Cave Canem oli hiukan syrjäisemmällä paikalla. Tilasin päivän ruokalistalta gnozziannoksen erilaisten sipmpukoiden ja artisokan kera, todella herkullista! Suosittelen.

 

 

Jälkiruuaksi otin perinteisen  tiramisun.

 

 

 

Pääsiäispäivänä söin Grazia & Graziella -ravintolan terassilla lasagnea, joka myös on suosittu ruoka Italiassa. Se ei kuitenkaan vetänyt vertaa muille matkalla syömilleni ruuille. Mitäs tästä voi päätellä? Ainakin sen, että kasvisruuat maistuvat hyvin valmistettuina erinomaisilta!

 

Italiassa kannattaa herkutella jäätelöllä! Se on ihan parasta, ja makuja on monia. Punaviini on hyvä ruokajuoma. Ja kahvi on erinomaista, espressoja ja cappuccinoja. Se on myös usein aika edullista.

 

        

Italiassa ravintoloissa on palvelu ystävällistä ja kohteliasta. Usein myös saattaa saada tilauksensa oheen jotain pientä yllätyksenä, esimerkiksi lasillisen kuoharia tai sipsiannoksen.

Suosittelen olemaan ruokien suhteen rohkea ja ennakkoluuloton. Kasvisruuat ovat maukkaita ja samoin merenelävät!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *