Jännittävä vaalipäivä – muista äänestää!

Sunnuntai 14.4.2019 on vaalipäivä! Silloin pääset äänestämään omassa äänestyspaikassasi klo 9-20. Äänestyspaikkasi voit tarkistaa tämän linkin takaa. Minua voit äänestää Uudellamaalla numerolla 114.

Muistathan äänestää! Se on tapa vaikuttaa asioihin, kantaa vastuuta ja osoittaa, että kunnioitamme demokratiaa.

Nuorten ääni on saatava politiikassa paremmin kuuluviin. Tällä hetkellä alle 30-vuotiaita kansanedustajia on vain yksi, ja kansanedustajien keski-ikä on melko korkea. Hyvät päätökset syntyvät yhdessä, erilaiset näkökulmat huomioiden. Nuorena ehdokkaana haluan, että päätösten tulevaisuuden vaikutuksia arvioidaan huolellisesti ja tehdään tulevaisuuden kannalta vastuullisia päätöksiä.

Tarvitaan kestävyyttä hyvinvointiin, sivistykseen, ympäristöön ja talouteen. Hyvinvointiyhteiskuntaa on kehitettävä vastuullisesti paremmaksi, mutta hyvinvointia ei voida rakentaa jatkuvan velkaantumisen varaan. Velat jäävät taakaksi tulevaisuuteen.

Suomen korkeasta osaamistasosta ja monipuolisesta sivistyksestä on pidettävä huolta. Kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskeluun. Kun ihmiset ikääntyvät ja työikäisten määrä vähenee, on tavoiteltava yhä korkeampaa työllisyyttä. Avaimia korkeampaan työllisyyteen ovat laadukas koulutus ja yrittäjäystävällinen yhteiskunta.

Ilmastonmuutokseen pitää etsiä ratkaisuja nopeasti. Toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvitaan monilla eri tasoilla. Pienenä maana Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija korkean osaamistasomme ja kansainvälisen yhteistyön kautta. Voimme kehittää ympäristöystävällistä teknologiaa ja uusiutuvan energian ratkaisuja ja viedä niitä maailmalle.

Nyt jännitetään vaalien tulosta! Tervetuloa käymään Keravalla vaalikahveilla tänään sunnuntaina klo 11-12 Puuvalon aukiolle. Illalla olen puoluetoimistolla vaalivalvojaisissa, joten voit yrittää bongata minut telkkarista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *