Lankalauantain kirkkoelämykset

Juna saapui tosiaan Roomaan jo puoli seitsemältä aamulla, joten olin hotellilla jo seitsemän maissa. Halusin jättää sinne matkatavarasäilytykseen tavaroitani, ettei tarvitse kantaa niitä koko päivää mukana. Hotellivirkailija oli tosi pahoillaan, ettei huoneeni vielä ollut valmis! No, en kyllä odotakaan, että pitäisi olla, jos saavun jo aamuvarhain 😀

Sain hotellilla neuvoja, mihin paikkoihin kannattaa suunnistaa. Olen käynyt Roomassa pari kertaa aikaisemminkin, joten ajattelin tällä kertaa skipata ”pakolliset” turistisuoritukset ja niiden jonotukset ja keskittyä enimmäkseen kirkkoihin pääsiäisen kunniaksi.

Ensimmäiseksi päätin siis suunnata aamiaisen jälkeen (osittain sateen takia) hotellia lähellä sijaitsevaan Basilica di San Pietro in Vincoliin. Kirkko on tunnettu Michelangelon veistämästä Mooses-patsasta. Kirkossa on esillä myös Pyhän Pietarin kahleet, joihin hän perimätiedon mukaan oli kahlittuna vankilassa.

Olin kirkossa niin aikaisin, ettei siellä ollut vielä juurikaan muita turisteja. Kirkossa jäin hetkeksi seuraamaan parin amerikkalaisen (ehkä ?) henkilökohtaista opastusta. Seisoin sattumalta maahan pudonneen lappusen vieressä, ja eräs nainen tuli sen poimimaan ja luuli varmaankin, että se on minulta pudonnut.

Hän puhui minulle ensin italiaksi ja sitten englanniksi, kun en ymmärtänyt. Selvisi, että maassa ollut paperi oli kutsukortti läheiseen Basilica di Santa Maria Maggioren kirkkoon reilun tunnin päästä alkavaan pääsiäislauantain palvelukseen. Siihen naisen mukaan ehdottomasti kannattaisi osallistua, vaikken italiaa osaakaan, koska ”se on suureksi osaksi latinaksi, joten ymmärrät kuitenkin osan”. Well, valitettavasti latinankielen taitonikaan ei ole juurikaan sen parempi, mutta tietysti halusin tähän osallistua.

Santa Maria Maggioren kirkko on yksi Rooman tunnetuimmista kirkoista. Ulkona joutui jonottamaan sateessa yli puoli tuntia. Ovella oli sotilaat tekemässä turvatarkastuksen (kuten melkein kaikissa kirkoissa näköjään lauantaina).

Palvelus oli hieno. Kirkko oli täynnä ihmisiä. Ehkä kolmasosa osallistujista oli nunnia.

Seuraavaksi vuorossa olivat Scala Santan pyhät portaat. Kerrotaan, että Jeesus on niillä kävellyt. Rukoilijat konttaavat portaat polvillaan ylös.

 

 

 

 

Tämän lähellä oli pieni Battistero Lateranense -kirkko. Siellä ei ollut ketään muita, kun menin sinne. Ihmeellistä olla näin turistientäyteisessä kaupungissa missään paikassa hetkeäkään yksin! Kirkko oli tunnelmallinen.

Colosseumia pysähdyin hetkeksi ihastelemaan puiston penkiltä. Jatkoin matkaa Trasteveren kaupunginosaan etsimään illallispaikkaa. Matkalla ukkosmyrsky yllätti. Tämä ikivanha kaupunki on myrskyssäkin jotenkin tosi vaikuttava! Trasteverestä myös löytyi vielä pari kirkkoa.

Yöllä menin vielä uudestaan Basilica di Santa Maria Maggioren kirkkoon yöjumalanpalvelukseen. Minulla on traditio osallistua pääsiäisyön palvelukseen, tosin aikaisemmin aina olen osallistunut ortodoksiseen. Hyvää pääsiäistä, XB!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *