Linjapuheeni KOL:n varapuheenjohtajavaalissa

Pidin tämän puheen 4.11.2018 KOL:n varapuheenjohtajakisassa liittokokouksessa Tampereella

Arvoisa liittokokous,

Tänään katsomme eteenpäin ja erilaisin päätöksin linjaamme, millaista tulevaisuutta haluamme olla rakentamassa. Haluan kuulua kanssanne tulevaisuuden tekijöiden eturintamaan. Siis kanssanne, yhdessä.

Olen Inna Kallioinen, KOLlin liittohallituksen jäsen, Keravan Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja oikeustieteen opiskelija. Olen idearikas, ratkaisuhakuinen, pitkäjänteinen ja keskusteleva ihminen. 

Ensi vuosi on vaalivuosi. Vaalit vaativat keskittymistä, intoa, yhteistyötä ja rohkeutta puolustaa meille tärkeitä asioita kuten mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Vaalit vaativat itsensä likoon laittamista ja kovaa työtä koko puolueelta. Tässä työssä KOLlilla on tärkeä rooli tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Se on suurin syy siihen, miksi haen KOLlin varapuheenjohtajaksi.

Vuonna 2015 innostuin eduskuntavaalikampanjoinnissa mukana olosta niin paljon, että liityin Keskustan jäseneksi. Minulla on lapsuusmuistoja Keskustan vaaliteltoilta ja olen ollut mukana monissa kampanjoissa, mutta koen, että erityisesti nämä neljä vuotta ovat kasvattaneet minua vaikuttajana todella paljon.

Sydämelläni on kaksi kotia – toinen Uudellamaalla ja toinen Lapissa. Opiskelen Lapin yliopistossa. Kevään olin harjoittelussa Euroopan parlamentissa Brysselissä. Nyt asun Keravalla ja käyn töissä Vantaalla.

Tiedän omakohtaisesti, millaisia haasteita Keskusta kohtaa etelän kaupungeissa. Syvään on juurtunut monien mieleen mielikuva Keskustasta vain maaseudun puolueena, vaikka se ei ole totta.

Helsingin lähikaupungeissa asukasluku kasvaa. Keskustan tulevaisuuden takia puolueen pitää tähdätä tavoitteellisesti kasvuun erityisesti kaupungeissa. Pitää nostaa kaupungeista keskustalaisia vaikuttajia, koska uskottavuus on mahdollista rakentaa vain sisältä päin kaupungeista.

Haluan olla mukana vahvistamassa KOLlin toimintaa koko maassa. Toivon, että liittohallitukseen ja sen puheenjohtajistoon saadaan monipuolista osaamista, opiskelijoita erilaisilta aloilta ja eri puolilta Suomea, uusia tekijöitä, mutta myös jatkuvuutta.

Hyvä kokousväki,

Haluan ottaa askeleen eteenpäin vaikuttajan polullani. Pyrin suurella innolla liittomme varapuheenjohtajaksi ja pyydän teiltä siihen luottamusta.

Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *