Miksi Keskusta on minulle sopiva joukkue?

Suomen pitää olla ihmisille hyvä maa elää tulevaisuudessa, kymmenienkin vuosien päästä. Maa, jossa jokaisella on monia mahdollisuuksia. Maa, jossa on vapaus tehdä erilaisia valintoja.

Siksi haluan kansanedustajaksi. Olen valmis vaikuttamaan. Valmis antamaan omat ideani, ajatukseni ja osaamiseni maamme parhaaksi.

Mutta miksi ihmeessä Keskusta – miten nuoresta naisesta, kaupunkien kasvatista tuli keskustalainen? 🍀

Pohdin puoluevalintaani pitkään ja perusteellisesti ennen kuin viime eduskuntavaalien jälkeen liityin Keskustan jäseneksi. Nuorempana ajattelin, että haluan olla poliittisesti sitoutumaton, vaikka olinkin yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut. Hyvien ehdokkaiden vaalikampanjoissa mukana olemalla innostuin kuitenkin ajatuksesta lähteä mukaan politiikkaan. Yhteisiin asioihin vaikuttaminen on helpompaa ”joukkueesta” käsin.

Etsin sopivaa, minulle oikeinta puoluetta. Perehdyin erityisesti eri puolueiden arvoihin. Muutamista puolueista löysin sellaisia asioita ja arvoja, jotka puhuttelivat minua enemmän ja jotka koin omikseni. Muutamissa puolueissa näin jotain sellaista hyvää, jonka vuoksi olisin voinut kuvitella olevani osa puoluetta. Ehkä myös jotain sellaista, miksi en.

Kaiken pohjalla on arvot. Hyvät päätökset rakentuvat faktoihin, mutta perustuvat arvoihin. Puoluevalintaani vaikutti eniten juuri arvomaailmani, eivät yksittäiset asiakysymykset. Keskustan arvot kiteytyvät termiin vastuullinen vapaus: vastuunkanto itsestämme ja toisistamme ja kestävä luontosuhde.

Nyt vaalikeväänä kohtaan paljon ihmisiä, avoimin mielin, kuunnellen ja keskustellen. Kerron kantojani, kehitän ajatteluani. Osallistun ja opin.

Keskusta on monipuolinen vastuunkantajien ja ratkaisujen löytäjien joukkue, joka on pääministeripuolueena yhdessä muiden kanssa onnistunut kääntämään Suomen nousuun. Tulevien neljän vuoden aikana Suomessa voidaankin nauttia vakaammasta taloustilanteesta ja paremmasta työllisyydestä.

Olemme joukkue, jolla on nyt vielä enemmän annettavaa. Joukkue, jossa meillä kaikilla on tilaa olla omalla tavallamme mukana ja saada äänemme kuuluviin. Sellainen joukkue, joka kutsuu sinutkin mukaan vaikuttamaan, kertomaan mielipiteesi ja äänestämään.

Olen iloinen, että olen juuri tässä joukkueessa mukana.

Me haluamme tehdä Suomen arvoisia tekoja tulevaisuudessakin.

Tosissani ja täydellä sydämellä – vaaleja kohti,

Inna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *