Pari minuuttia kaupunkikannatuksesta

Pidin tämän puheen Keskustan puoluekokouksen yleiskeskustelussa Sotkamossa 8.6.2018.

Henkilön Inna Kallioinen kuva.

Hyvä puoluekokousväki,

Miten saamme Keskustan kannatuksen kasvuun kaupungeissa? Se on vaativa tehtävä, sillä syvään on monien mieleen juurtunut mielikuva Keskustasta maaseudun puolueena.

Jos haluamme tehdä politiikkaa oikeasti koko Suomen etua ajatellen, meidän pitää kyetä tekemään valtakunnanpolitiikassa uusia, kaupungeille aidosti hyviä avauksia.

Ei riitä, että matalan kannatuksen kaupungeissa meitä keskustalaisia neuvotaan haastamaan tiettyjä puolueita. Paikallispolitiikassa on ennen muuta tehtävä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa, jos jotain haluaa saada aikaan.

Keskustan Keravan paikallisyhdistys teki puoluekokousaloitteen numero 187 siitä, että Keskusta ryhtyisi toimiin lainsäädännöllisten tai puolueiden välisten sopimusten avulla kunnallisten luottamuspaikkojen jakamiseksi äänestäjien tahdon mukaisesti. Kiitämme vastauksesta, mutta konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan.

On nimittäin haastavaa tehdä paikallistasolla raikasta kaupunkipolitiikkaa tai muuttaa mielikuvia, jos emme saa edes pientä kannatustamme vastaavaa osuutta luottamustehtävistä. Vaikuttamismahdollisuuksien lisäksi menetämme puolueveroja, joilla voisimme maksaa tapahtumia ja mainoksia kuten muut puolueet.

Ja totta kai, neuvottelukulttuurin pitää olla reilu niissäkin kunnissa, joissa Keskusta on valtapuolue.

Lopuksi esitän pilke silmäkulmassa idean. Voisivatko hyvän kannatuksen kepukuntien paikallisyhdistykset alkaa kummeiksi meille paikallisyhdistyksille, jotka yritämme nostaa kaupunkikannatusta Keskustalle haaseellisimmilla alueilla?

Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *