Punamultaista koulutuspolitiikkaa linjaamaan

Kirjoitus on julkaistu 14.5.2019 Suomenmaassa Puheenvuoro-palstalla.

Vaalitappio kirvelee ja pakottaa keskustan itsetutkiskeluun. Miten linja kirkastetaan? Mikä otetaan tulevaisuuden suunnaksi?

Nyt suuntana näyttää olevan hallitus. Päätös osallistua hallitusneuvotteluihin osoittaa vastuullisuutta. Aina on viisasta neuvotella.

Jos hallitusohjelmasta saadaan neuvoteltua hyvä, hallitusvastuu kannattaa. Ohjelmassa pitää näkyä keskustalainen kädenjälki.

Hallituksessa asioihin vaikuttaminen on helpompaa kuin oppositiossa. Hallitukseen ei saa haparoida vallanhimon tähden, vaan päästäkseen vetämään linjaa ja vaikuttamaan.

Punamultayhteistyö voi onnistuessaan tarjota ponnahduslaudan keskustan kannatuksen paranemiseen. Mielikuva punamultayhteistyötä tekevästä tai porvarihallitusta johtavasta keskustasta on erilainen, vaikka puolue ja sen arvot pysyvät samoina.

Historiaan peilaten kummallakin hallituspohjalla voi saada aikaan hyviä saavutuksia. Yksi punamultayhteistyön helmistä liittyy koulutukseen: peruskoulu.

Keskustan linjan kirkastamisessa voisi auttaa, jos ministerisalkkuja jaettaessa valittaisiin rohkeasti jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Siitä on jo liian kauan aikaa, kun Suomessa on viimeksi ollut keskustalainen opetusministeri. Marjatta Väänänen oli opetusministeri 1970-luvulla.

Usein opetusministerin salkku on ollut toiseksi suurimmalla puolueella. Se on arvokas salkku, jota kannattaa nyt tosissaan tavoitella, koska sille on paljon käyttöä.

Peruskoulussa on vahvistettava perustaitojen oppimista. Pitää etsiä keinot siihen, miten jokainen nuori saadaan suorittamaan toisen asteen tutkinto. Laadukas korkeakoulutus on turvattava, ja sen saavutettavuutta helpotettava.

Opetusministerin salkku on keskustan ulottuvilla, jos hallitusneuvottelut tuottavat tulosta. Keskustaopiskelijoiden mielestä opetusministerin salkun saaminen on kynnyskysymys hallitukseen menolle. Opetusministerin paikka mahdollistaa sellaiseen koulutuspolitiikkaan, jota tämä maa pitkästä aikaa tarvitsee.

Inna Kallioinen

Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *