Tuttuja ja tuntemattomampia kokemuksia

Sain tällä viikolla osallistua kahteen mielenkiintoiseen poliittiseen tilaisuuteen. Toinen oli minulle aivan uusi kokemus, toinen tuttu ja turvallinen. Molemmista sain uutta ajateltavaa.

Rovaniemen keskustaopiskelijoiden hallitus kokoontui. Olen tällä hetkellä vain hallituksen varajäsen. Saimme RoKeen viime vuonna niin paljon uusia aktiivisia opiskelijoita, että me ”vanhat” toimijat annoimme mielellämme tilaa uusille. Olen tänä vuonna Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsen, joten pääsen siltä paikalta seuraamaan valtakunnalliselta tasolta opiskelijapolitiikkaa.

Olen asunut jo parin vuoden ajan muualla kuin Rovaniemellä ja tehnyt opintojani etäopiskeluna. RoKe on minulle kuitenkin niin läheinen yhteisö, että sen toimintaan haluan osallistua asuinpaikastani riippumatta opiskelujen loppuun asti.

Lähdin RoKen toimintaan aikoinaan mukaan ylioppilaskunnan edarivaalien alla. Olin vaaleissa ehdokkaana, mutta minulle yllätyksenä tulin valituksi edustajistoon. Vuosina 2015-2017 toimin edariryhmämme puheenjohtajana, ja sitä kautta tulin tiiviimmin mukaan RoKen toimintaan. Olin myös RoKen hallituksen tiedotusvastaava.

Miksi RoKen kokous, johon Skypen kautta Brysselistä käsin osallistuin, oli nyt niin hyvä kokemus? Oli ihana ja turvallinen tunne huomata, miten samankaltaista ajattelua sieltä löytyi taas oman ajatteluni kanssa ja miten kypsää ja monipuolista keskustelua voimme käydä erilaisista aiheista. RoKe on vieläkin minulle läheisin poliittinen viiteryhmäni, vaikka tällä hetkellä se on maantieteellisesti kauimpana.

Erilaiset mielipiteet ovat elämässä luonnollinen asia. Politiikassa on toivottavaa, että erilaisia mielipiteitä halutaan ja kyetään perustelemaan ja käymään asiallista vuoropuhelua sekä  tarvittaessa muovaamaan omaa mielipidettä käydyn keskustelun perusteella. Eri mieltä oleminen ei ole aina hauskaa, ja joskus se vaatii sisua ja rohkeutta. Joskus hyvä ja perusteellinenkin keskustelu vain vahvistaa mielipiteiden erilaisuutta.

RoKen toiminnassa mielipiteiden erilaisuutta ja avointa keskustelua on kokemusteni mukaan aina arvostettu. Se on ihailtavaa! Mutta kuten sanottu, on myös ihanaa, että voimme jakaa samankaltaisia mielipiteitä.

RoKe on ensimmäisestä kokouksesta asti antanut minulle hyvän kasvuympäristön kasvaa rohkeaksi ja vastuulliseksi vaikuttajaksi. Toivon, että sen saman RoKe tarjoaa tulevaisuudessa vielä monelle muulle.

Entä sitten se uusi poliittinen kokemukseni? Sain kutsun Brysselin Kansallisseuran Nuorten järjestämään kaikille avoimeen tilaisuuteen, jossa aiheena oli Kokoomuksen Eurooppa-linjan kehittäminen. Tilaisuudessa puhujana oli Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajuutta tavoitteleva ja Euroopan komissiossa työskentelevä Aura Salla.

Totta kai halusin mennä tähän erittäin kokoomushenkiseen tilaisuuteen, kun tällainen ainutlaatuinen tilaisuus tarjoutui. Minusta oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla toisen puolueen Eurooppa-linjasta sekä näkökulmista sote-uudistukseen.

Puolueiden tilaisuudet on monesti tietysti tarkoitettu omalle puolueväelle tai potentiaalisesti puolueesta kiinnostuneille. Politiikka on kuitenkin vuoropuhelua puolueiden, poliitikkojen ja oikeastaan lopulta ihan kaikkien välillä. Omien tilaisuuksien ovien avaaminen ja toisten tilaisuuksiin osallistuminen voi lisätä ymmärrystä ja parantaa vuorovaikutusta.

Aura Salla aloitti puheensa sydämen sivistyksestä. Se on minullekin tärkeää. Se on myös Keskustalle tärkeää. Monet arvot politiikassa ovat sellaisia, että ne voidaan jakaa. Ja on hyvä, jos niitä jaetaan.

Jokaisen meistä ympärille rakentuu jonkinlainen kupla. Elämme siinä maailmassa, jonka näemme ympärillämme. Kaikille maailma on ainakin hiukan erilainen. Välillä on hyvä uskaltaa astua vähän oman kuplan ulkopuolelle ja laajentaa sitä.

Astumalla oman kuplan ulkopuolelle ja kuuntelemalla tarkoin korvin toisen puolueen linjauksia huomaa, miten monesta asiasta voimme olla samaa mieltä ja miten yhteistä arvopohjaa voimme jakaa. Kuitenkin samalla havainnollistuu käytännössä se, miksi oman puolueeni koen kaikista läheisimmäksi ja miksi juuri sen osa haluan olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *