Kenen johdolla Keskustalle kirjoitetaan uusi luku?

Keskusta tarvitsee uuden alun. Vanha kansanliike ei saa yrittää häivyttää historiaansa, mutta puolueen on pystyttävä uudistamaan mielikuva itsestään ja tuomaan aate ja arvot raikkaasti osaksi päivän polttavaa politiikkaa.

Siihen työhön tarvitaan laaja joukko keskustavaikuttajia. Keskustalaisia sitoo yhteen avoin ja kuunteleva keskustelu vaikeistakin aiheista ja valmius kehittyä niin yksilönä kuin puolueena.

Politiikka henkilöityy. Me Keskustassa tiedämme olevamme monikasvoinen joukko, mutta puheenjohtaja on kansanliikkeemme keulakuva. Tie vie uuden johtajan johdolla kohti seuraavia kunta- ja eduskuntavaaleja, mutta vaalejakin tärkeämpää on se, miten keskustalainen ääni vaalien välillä kanavoituu yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tarvitsemme innostavan ja viisaan johtajan, jolla on tulevaisuuden visioita. Ihmisen, joka pystyy puhuttelemaan sekä perinteisiä kannattajiamme että heitä, jotka eivät ole keskustaa aikaisemmin äänestäneet. Nuorissa on onnistuttava sytyttämään kiinnostuksen kipinä keskustaa ja laajemmin yhteiskuntaa kohtaan.

Mielikuvat on murrettava yksitellen – keskustellen ja kärsivällisesti. Tarvitsemme johtajan, joka kuuntelee ja ennen kaikkea on taitava etsimään ymmärrystä.

Olen harkinnut omaa ehdokasvalintaani Kaikkosen ja Kulmunin välillä tarkasti ja eri näkökulmasta puheenjohtajakampanjaa katsellessani. Valinta heidän välillään ei ollut minulle itsestään selvä eikä helppo.

Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten he ovat kehittyneet kampanjan aikana. Hyvän johtajan pitää olla valmis jatkuvaan kehittymiseen. Koska asiakysymyksissä ei ehdokkaiden välillä ole ilmennyt ratkaisevia eroja, erot on pitänyt etsiä ehdokkaiden persoonista.

Luotan siihen, että toinen hyvistä ehdokkaistamme pystyy ministerin paikaltaankin antamaan keskustapolitiikalle kaiken sen hyvän mitä puolue voi häneltä saada.

Samalla uskon, että toinen hyvistä ehdokkaistamme voisi Keskustan puheenjohtajana ennen seuraavia vaaleja kasvaa ja puhjeta kukkaan. Hän voisi johdattaa Keskustan niittämään sitä uutta viljaa, joka juurevalla maalla voi lähteä taas kasvuun. Hän on tulevaisuusvalinta, joka parhaiten pystyy tarjoamaan puolueelle uuden alun.

Olipa uusi johtaja kumpi hyvänsä, toivotan hänelle onnea vaativaan tehtävään.

Inna Kallioinen

Keskustan puoluekokousedustaja
Kaupunginvaltuutettu, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, Kerava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *