Keskusta uusiutuu Katri Kulmunin johdolla 2020-luvulle!

Kaupunginvaltuutetut ja opiskelija-aktiivit Laura Hämäläinen ja Inna Kallioinen lähtivät mukaan kannattamaan Katri Kulmunia Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. He näkevät, että Katrin johdolla Keskusta voi astella kohti uutta.

– Uskomme täysin, että Katri voi viedä keskustajoukon tarmolla ja innolla, yhtenäisenä, kohti seuraavia kuntavaaleja ja eduskuntavaaleja – ja niiden yli.

Hämäläinen ja Kallioinen korostavat, että keskustan on puheenjohtajavaalissa osattava katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Tulevat vaalit ovat vasta ensimmäisiä koetinkiviä.

– Katrin kehittyminen puheenjohtajakampanjan aikana on ollut huikeaa. Jatkuva valmius kehittymiseen on hyvälle johtajalle välttämätön ominaisuus. Katri voisi Keskustan puheenjohtajana ennen seuraavia vaaleja kasvaa edelleen ja puhjeta kukkaan. Hän voi johdattaa Keskustan niittämään sitä uutta viljaa, joka juurevalla maalla voi lähteä taas kasvuun. Hän on tulevaisuusvalinta, joka parhaiten pystyy tarjoamaan puolueelle uuden alun, pohtii Kallioinen.

– Puheenjohtajan valinta ei ole ikä- eikä sukupuolikysymys – muut asiat ovat ratkaisevia. Olemme kuitenkin todella iloisia siitä, että meillä on äärimmäisen pätevä nuori nainen ehdolla tärkeään pestiin. Olemme innoissamme tukemassa uutta sukupolvea tähän tehtävään, iloitsee Hämäläinen.

– Katri pystyy samalla puhuttelemaan keskustan perinteisiä kannattajia ja herättämään kiinnostuksen kipinän heissä, jotka eivät ennen ole keskustaa äänestäneet.

Uudellamaalla kaupunkipolitiikassa toimiva Kallioinen huomauttaa, että Katri on osannut antaa uskottavia vastauksia Keskustan kaupunkipolitiikkaa ja -toimintaa koskeviin kysymyksiin.

– Katri pystyy vetoamaan ihmisiin myös Ruuhka-Suomessa. Täällähän me tarvitsisimme juuri jotain uutta, jos toivomme kannatuksen kasvavan – jotain sellaista, joka voi saada uudet ihmiset kiinnostumaan keskustasta ja yhteiskunnasta.

Hämäläinen ja Kallioinen ovat vakuuttuneita Katrin kyvystä yhdistää keskustakenttää ja hänen vahvasta aatteellisesta otteestaan ja tulevaisuuteen katsovasta asenteestaan.

Hämäläinen ja Kallioinen ovat Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajia, mutta korostavat, että opiskelijaliitto on päättänyt liittona olla ottamatta kantaa puheenjohtajavalintaan. Nuorkeskustassa on kummankin ehdokkaan kannattajia, ja osa ehkä miettii valintaansa puoluekokoukseen saakka.

Laura Hämäläinen
kaupunginvaltuutettu, Mikkeli
puheviestinnän maisteriopiskelija

Inna Kallioinen
kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän pj., Kerava
oikeustieteen maisteriopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *