Pääsiäismatkalle Italiaan

Pääsiäisen aikaan on töistä viisi päivää vapaata, joten päätin toissapäivänä lähteä pääsiäislomalla reissuun. Suunnittelin tämän extempore-matkan siis erittäin nopealla aikataululla. Kirjoitan tänne blogiini matkakuulumisiani.

Olen nyt varmaankin ekaa kertaa elämässä oikeasti reppureissulla ulkomailla, hui! Yleensä otan kaikille matkoille kotimaassakin vetolaukun mukaan, mutta tällä matkalla aion kävellä paljon. Reppu on siis käytännöllisempi.

Aamulla oli aikainen herätys jo klo 5:45. Söin aamupalan ja lähdin kävelemään juna-asemalle. Sieltä hyppäsin Lilleen Ranskan puolelle menevään junaan. Matka kesti vain reilun puoli tuntia.

Lillessä minulla oli neljä tuntia aikaa ennen lennon lähtöä. Koska aikaa oli niin paljon, julkiset yhteydet huonot ja sää aurinkoinen, päätin kävellä lentokentälle! Enimmäkseen reitti oli mukavaa tavallista asuinaluetta. Talojen puutarhoissa puut kukkivat kauniisti. Poikkesin ruokakaupassa ostamassa evääksi yhden croisantin, kun kerran Ranskassa olin.

Loppumatkasta oli välillä vaikeuksia hahmottaa isojen teiden liikenneympyröissä, mistä kävelyreitti kulkee… Löysin kuitenkin lentokentälle. Aamupäivällä kävelykilometrejä kertyi Brysselissä ja Lillessä yhteensä jo 14.

Miksi Lillen lentokenttä? Kun etsin lentoja, huomasin, että Brysselin lentoliput olivat jo tosi kalliita. Lille on kuitenkin lyhyen matkan päässä, ja sieltä löytyi edullinen lento Venetsiaan.

Jouduin reppuni kanssa pieniin ongelmiin lentokentällä… Syy lentolipun edullisuuteen olikin ilmeisesti se, että se sisälsi vain yhden käsimatkatavaran. Siis oikeasti vain yhden. Minulla on repun lisäksi käsilaukku mukana, ja turvatarkastaja huomautti, että laukku on laitettava repun sisälle.

No, eihän käsilaukku tietenkään mahtunut muutenkin jo täyteen reppuuni. Minä menin kiltisti uudestaan virkailijan puheille ja kysyin mieheltä, tarvitseeko ihan todella tämä käsilaukku laittaa reppuun. Hän sitten vastasi, että jos käsimatkatavaroita on kaksi, menee 60 euron lisämaksu. Minä edelleenkin ihmettelin nätisti sitä, että kyllä yleensä aina tämä käsilaukku on lennoilla sallittu ylähyllylle nostettavan käsimatkatavaran lisäksi.

Kannatti ihmetellä: ei tarvinnut sulloa käsilaukkua reppuun eikä maksaa lisämaksuja, mutta lupasin pitää mielessä, että seuraavalla matkalla en voi ottaa likaa tavaroita. Paluulento on onneksi eri lentoyhtiöllä. Toivon, että siinä matkatavararajoitukset ovat normaalit…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *