Passiivimalli kyykyttää jokaista

Passiivimallin kannattajat ovat kovaan ääneen vastustaneet vuoden alusta voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia. Passiivimallin kannattajat väittävät hallituksen kyykyttävän työttömiä aktiivimallilla. Aktiivimallin lyttäämisen keskellä olisi hyvä tiedostaa pari asiaa.

Mikä aktiivimalli on? Aktiivimalli tarkoittaa, että työttömän työnhakijan on tietyn tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys, jotta työttömyysetuutta maksettaisiin seuraavan tarkastelujakson aikana täysimääräisesti. Jos aktiivisuusedellytys ei täyty, seuraavan tarkastelujakson aikana työttömyysetuutta maksetaan 4,65 prosenttia täysimääräistä etuutta vähemmän. Aktiivisuusedellytyksen voi täyttää tekemällä pienen määrän palkkatyötä, ansaitsemalla yritystoiminnassa tai osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin. Aktiiviedellytys koskee vain osaa työttömistä. Aktiivimallissa lyhennettiin samalla työttömyyden alun omavastuuaikaa seitsemästä päivästä viiteen päivään, mikä on kaikkien työttömäksi joutuvien kannalta hyvä muutos.

Onko aktiivisuusedellytyksen saavuttaminen todella niin vaikeaa kuin mitä kritiikistä voisi olettaa? Vai onko se vain joillekin epämieluisa ajatus? Tai onko leikkaus passiiviselta työnhakijalta niin merkittävä, että siitä kannattaa nostaa tällainen torjuntataistelu? On vaikeaa ymmärtää, missä mielessä on työttömän kyykyttämistä, jos pieni osuus työttömyysetuudesta edellyttää työttömältä muutaman päivän osallistumista.

Kenenkään ei pitäisi pyrkiä työttömyyteen. Moni varmaankin on jossain vaiheessa elämää työttömänä jonkun aikaa, mutta silloin olisi pyrittävä ratkaisemaan tilanne aktiivisella työnhaulla ja oman osaamisen kehittämisellä. Työttömyys on sekä ihmisen itsensä että ympäröivän yhteiskunnan kannalta epämieluisa tilanne, jonka kesto on pyrittävä minimoimaan ja löytämään tie takaisin työelämään.

Yhteiskunnan näkökulmasta on tavoiteltava korkeaa työllisyysastetta. Se on hyväksi taloudelle. Se on edellytys sille, että hyvinvointivaltio voidaan pitää pystyssä. Se on edellytys myös sille, että siinä tilanteessa, kun ihminen joutuu työttömäksi, hänestä voidaan pitää huolta. Kannustinloukuista on siksi pyrittävä eroon.

Työ on hyvinvointivaltion peruspilari. Työnteolla huolehdimme siitä, että myös jokainen yhteiskunnan jäsen, joka ei ole työelämässä, saa perusoikeudet turvaavat palvelut. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle. Työ ei ole ihmisarvon mittari. Mutta työ on edellytys sille, että voimme turvata jokaiselle mahdollisuuden saada riittävät palvelut.

Työ on oikeus, työ on velvollisuus, todetaan Keskustan uudessa periaateohjelmaluonnoksessa. Tällä hallituskaudella on onnistuneesti tehty työllisyyttä tukevia toimenpiteitä ja työttömien määrä on vähentynyt. Suunta on oikea. Se antaa meille nuorille, työelämän kynnyksellä oleville, aikuisille luottamusta siihen, että hyvinvointivaltio halutaan säilyttää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Aktiivimalli kannustaa työhön, yrittämiseen ja itsensä kehittämiseen. Se ei kyykytä ketään. Sen sijaan passiivimalli kyykyttää veronmaksajaa, joka tukijärjestelmää kannattelee, työtöntä ja pitkällä aikaperspektiivillä koko hyvinvointiyhteiskuntaa. Siis meistä jokaista.

Huominen aktiivimalliprotesti pysäyttää esimerkiksi suuren osan joukkoliikenteestä. Lienee oletettavissa, että huomenna taas viima puhaltaa kohti hallituspolitiikkaa ja maristaan siitä, miten työttömiä kyykytetään. Antti Rinne (SDP) ehdotti jo vuonna 2015 työvelvoitetta työttömille. Herää kysymys, vastustetaanko oppositiosta aidosti aktiivimallia. Vai onko passiivimallin puolustelu sittenkin vain vaalikampanjoinnin alkusoittoa?

Nyt kaikki aktiivisesti vain tekemään hallitukselle rakentavia esityksiä aktiivimallin hiomiseksi yhä paremmaksi!

 

Lähteet:

Perustietoa aktiivimallista: http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/aktiivimalli

Keskustan periaateohjelmaluonnos: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=c7db5b46-39a3-40d5-af99-6a0ff37cca78

Antti Rinteen malli: https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-n-rinne-velvoittaisi-pitkaaikaistyottomat-vanhustenhoitoon/4956154#gs.OxEbMzY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *